Alun loppu

Otsikko kuulostaa dramaattisemmalta kuin onkaan. Paluu Suomeen oli viime lauantaina 9.4. ja taakse jäivät mahtavat puitteet, ihania ihmisiä ja uusia ystäviä sekä upeita hevosia. Mainitsemattakaan Itävallan keväästä, joka tuntui minusta kuin kesältä Suomessa. Tulen ikävöimään myös horisontin vuoristomaisemia; iltaisin aurinko laski vuorien taakse ja näky oli aina kuin maisemakortista.

Toisaalta taakse jäi myös rankka työ ja pitkät päivät. Palautuminen on varmasti jo käynnissä mutta lihaskivut varsinkin jaloissa ovat aivan omaa luokkaansa minun kokemuksissani. Lentokoneessa matkalla tänne pohdin, että mahtavaa, voin vain maata pari päivää sohvalla ja nukkua. No käytännössä, minun luonteeni tuntien, se ei ollut ihan niin helppoa. Toiseksi, se ei vain ollut mahdollista, sillä jalkoihin särki niin, että niitä piti liikuttaa aina minuutin välein. No mikä ei tapa, vahvistaa :P Onpahan ainakin lihasvoimaa ihan eri tavalla kuin reissuun lähtiessä. Ja tiedän, mitä on merkitsee fyysinen työ ja ylityö.

Minun blogikirjoitteluni on ilmeisesti tuhoon tuomittu, sillä tällä kertaa olisin jaksanut kyllä kirjoitella, mutta blogin juoni muuttui. Toki voin kirjoitella työn hausta täällä Suomessa. Ei niin hohdokasta? Tai voin kirjoitella tulevista ratsastuskokemuksistani täällä Suomessa. Ennen kuin keksin uuden idean tälle "yrittämiselle", suosittelen ratsastuksesta kiinnostuneita vierailemaan ystäväni Katen blogissa.

Tapaamisiin Suomessa, ihana nähdä kaikki rakkaat ystävät :)

Kuvassa viimeiset hetket Wienissä Hennin kanssa ja megauuniperuna. (+28,5 astetta... That's what I call a spring!)

Lychee addiktio

Terve! Viime viikonloppuna piti kiirettä, kun osa porukasta oli sairaslomalla ja osa kisamatkalla. Elina on siis ratsastanut, juoksuttanut, juossut, kävellyt, puunannut, ruokkinut ja niin edelleen. Mutta mikäs täällä, aurinko paistoi ja lämpö nousi 25 asteeseen. Veden lisäksi hörpin tätä.

En tiedä muista, mutta itse en ainakaan toistaiseksi ole törmännyt litchi (saksaksi lychee, suomeksi litsi :D ) -hedelmään Suomessa. Täällä on litchi-mehua,  litchi-limua, litchi-skumppaa sekä tietenkin ihan itse hedelmää. Maku on erittäin raikas, ja vaikka en itse ole suuri limun ystävä enkä etenkään makeiden fantatyyppisten juomien niin tämä maistuu!

Ja niin, viikonloppuna paloin myös ekaa kertaa ja sekä ajoin autoa ekaa kertaa täällä Itävallassa. Jossain vaiheessa pitäisi kait ajaa hevosautoa niin piti testata ihan perusauto ensin.... ;)
Lg, Elina

Takaisin tallille

Tästä tekstistä tulee lukijaystävällisin lyhyt ja ytimekäs ylistys lomalle. Viisi päivää Suomessa kului luonnollisesti liian nopeasti, jotta olisin ehtinyt tehdä kaiken sen, jota olin suunnittellut. Tai tavata kaikki, jotka olisin halunnut tavata. Ensi kerralla tulen käymään Turussa, sen olen jo luvannut! Tämä loma meni lihaksia lepuutellessa, Suomi-ruokaa syödessä ja kavereiden kanssa kasvotusten tai puhelimitse kuulumisia vaihtaen. Lisäksi suunnitelmieni mukaan äidin kanssa saunottiin ja paljuiltiin sekä isän kanssa (ja ihan ilman isääkin) syötiin sitä salmiakkia. Iloa tuotti myös paperinen Hesari ja Suomen kieli.

 Karjalanpiirakkaa syödessä osui silmään Primulan paperipussin teksti...

Äidin kanssa paljussa

Kuulin usein kysymyksen, kuinka pitkään aion olla täällä. Kysymykseen en osaa antaa tarkkaa vastausta. Lentokoneessa tänne matkatessa oli toki hieman mieli maassa kun perhe sekä ystävät ovat kaukana. Mutta nähdessäni Nicolen, joka oli minua vastassa lentokentällä ja kuullessani uusimmat käänteet tallilla (yhdeltä murtunut varpaat ja toiselta sääri), ikävä unohtui ja tiedän, ettei tätä hullunmylly voi hetkeen jättää. Vaikka tänään on vielä viimeinen vapaapäiväni, lupasin käydä tallissa piikittamässä yhdelle hevosista antibiootit. Matkalla törmäsin 3,5 viikkoisiin koiranpentuihin, katselin EM-katsastuksiin valmistuvien ratsastusta ja ihastelin kaikille vastaantuleville vallitsevaa kevätsäätä. Kuulostaa Heppahullu -lehden sarjakuvalta ja sitähän tämä usein on! Love it! ;)
Lg, Elina (Lg = liebe grüsse = rakkain terveisin)

P.S Ja jotta, äiti ja mummo ei nyt saa sydänkohtausta ajatellessaan, että kaikilla on joku paikka murtunut ja kohta Elinallakin on, niin murtumat johtuvat muusta kuin hevosista. Toisen päälle tippui joku lamppu ja toiselle kävi jotain asentaessaan hevosten solariumia. Ups.
P.P.S Iloitsen edelleen kaikkien kommenteista ja viesteistä. Noora H.; nyt ei ollut niin pitkä teksti, eihän?

Johtamista ja organisointia

Hei taas! Yllätyin jopa itsekin, että kirjoitan toistamiseen viikon sisällä.
Ensinnäkin, haluan kiittää kaikkia niitä, jotka ovat lähettäneet palautetta ja kommentteja niin Facebookin tai sähköpostin kautta. Ja pahoittelut, jos en ole vielä vastannut. Kaikki viestit olen lukenut ja olen niin iloinen, että teitä siellä Suomessa (tai muualla) kiinnostaa, mitä tänne Itävaltaan kuuluu.


Moni lukijoista on varmasti rakkaita ystäviäni kauppakorkeakoulun ja Turun ajalta. Heille hevosharrastukseni on vieras ja päätös lähteä Itävaltaan yllättävä. Ne, jotka tuntevat minut hevosajoilta, eivät varmaan yllättyneet niin paljoa. He muistavat minut ajoilta, jolloin olin Heppa-Ellu. Aina tallilla ja silti aina ei siellä ollessa piti niistä höpöttää. Harrastuksen ja treenauksen syventyessä Heppa-Ellu teki läksyt bussissa matkalla tallille tai heräsi aamulla ennen koulua tekemään niitä. Ja kaikki vain sen takia, jotta saisi ratsastaa ja olla tallilla mahdollisemman paljon.


Tuli kuitenkin aika, jolloin piti tehdä vaikeita päätöksiä. Päätös luopua hevosista ja lähteä opiskelemaan ei ollut helppo. Tuli aika, jolloin asuin Turussa ja keskityin (ainakin suurimmaksi ajaksi) opiskeluun. Opin paljon, tein töitä, tutustuin ihaniin ihmisiin ja kasvoin. En ollut enää Heppa-Ellu. Pelkkä Elina tai Ellu. Näille, tai siis teille, hevosharrastuksen pariin palaaminen saattoi tulla yllätyksenä. Toivon, että te tätä lukemalla ymmärrätte edes vähän päätöstäni ja voitte seurata kokemuksiani täällä.


Seuraavat lauseet saattavat kuulostaa juuri kauppakorkeakoululaisille hieman tutuimmalta. Hevosten hoito, ja etenkin kilpahevosten hoito, on pitkälti johtamista ja organisointia. Se on kalenterien pitämistä ja kellon mukaan elämistä. Se on johdonmukaisuutta ja järjestelmällisyyttä. Yli kymmenen hevosen hoito vaatii asioiden kirjaamista ylös ja päivän alkaessa tietää, mitä kukin hevonen tarvitsee kyseisenä päivänä, niin hoidollisesti ja ratsastuksellisesti.


Toisaalta, vaaditaan myös viestintää. Yhden hevosen kanssa saattaa päivän kanssa puuhata hoitaja, ratsastaja, valmentaja, kengittäjä, lääkäri, hieroja ja tallityöntekijä. Jotta kaikki osaavat parhaansa mukaan huolehtia hevosen valmentamisesta, tarvitaan yhteistyötä mutta myös toimivaa viestintää. Puhun puhelimessa yllättävän paljon täällä ja päivän aikana tapaa paljon monia hevosen hyvinvoinnista kiinnostuneita, joiden kysymyksiin tulee osata vastata.


No niin, siis johtamista ja organisointia. Viestintää ja kommunikaatiota. Jes, ei laskista eikä hirvittävän paljon matikkaa. Sitä on hevosen hoito ja ratsastus. Näiden asioiden päälle tarvitaan lisäksi pitkät hermot, fyysinen kunto, tasapainoa ja kunnon eväät :)


Palatakseni viime kirjoitukseeni, ynnäsin neljää kohtaa ja ensimmäisenä mainitsin muutoksen fyysiseen työhön. Sain monia kommentteja liittyen tähän. Kroppa tottuu ja alan tuntea itseni jo vahvemmaksi. Eräs täällä työskentelevistä hoitajista kertoi minulle, että hänellä kesti oikeasti puolisen vuotta tottua päivien pituuteen ja fyysisyyteen. Hänen luultiin käyttävän jotakin vahvempia aineita, koska hän kuulemma näytti aina illallisella niin oudolta. Todellisuudessa hänen silmänsä eivät vain meinanneet pysyä auki väsymyksesä ja kasvot helottivat punaisena päivän ulkona olon jälkeen. Nauroin aluksi, mutta toisinaan itselläni on samankaltaiset fiilikset.


Aasin sillalla tästä viime viikonloppuun. Ei mitään vahvempia aineita vaan aivan mahtava illallinen. Olen siitä onnellisessa asemassa, että työnantajani vievät minua usein illallisille työpäivien päätteeksi. Heidän kanssaan ei ikinä tiedä mihin joutuu tai tässä tapauksessa siis pääsee. Viikonloppu oli muutenkin poikkeuksellinen, sillä lopetimme sunnuntaina jo puolilta päivin työt ja ajoimme muutaman tunnin ajomatkan lähemmäs Saksan rajaa Oberösterreich -nimiseen Bundeslandiin katsomaan heidän nuoria hevosia.



Mercedes matkassa myös




Maisemia auton ikkunasta, aah!

  

Matka päätettiin illallisella yhdessä Itävallan arvostetuimmassa ravintolassa.

Tänään peruspäivä ja päälle valmennustunti. Täällä kaikki hyvin, Suomeen sitten perjantaina pikkulomalle. Aion saunoa äidin kanssa, syödä salmiakkia isän kanssa ja nähdä teitä ystävät! Ehkä pikku kina veikka Joonaksen kanssa tuohon päälle, niin tietää olevansa kotona ;)

Liebe Grusse, Elina

Parin sähköiskun jälkeen

Eka blogikirjoitus. Jippppiii! Kaikki minut tuntevat muistavat ehkä hieman epäonnistuneen blogikirjoitteluni Berliinin vaihtoaikana. Nyt lupaan tsempata!

On ehkä turha yrittää tiivistää tammikuun 5. päivän jälkeisiä tapahtumia tänne muutettuani tähän ensimmäiseen tekstiin. Silti pieni esittely on varmasti alkuun tarpeen. Asun siis Itävallassa, Weikersdorf am Steinfelde -nimisessä pikkuriikkisessä kylässä lähellä Wieniä. Aika ei onneksi kuitenkaan käy pitkäksi, sillä työni on huolehtia 13 kouluhevosen hyvinvoinnista ja tallin toiminnasta. Työn kuvaan kuuluu niin hevosten hoito, ratsastus kuin yleisnaisena toimiminen. Päivät ovat pitkiä mutta antoisia ja aina erilaisia. Työnantajani on perhe, johon kuuluu kaksi kansainvälisellä kilpatasolla kilpailevaa tytärtä; Sabrina ja Nicole, isä Fritz ja hänen naisystävä Kathi. Myös hän kilpailee päivätyönsä ohella. Naiset siis ratsastaa ja isä puuhaa toisinaan tallilla taustalla.

Fellow nukahtelee uudessa tallissa

Siinä pähkinänkuoressa työni. Kuulostaa todella yksinkertaiselta mutta hevosten ollessa eläviä olentoja ja toisinaan arvaamattomasti käyttäytyviä, voin todeta, että mikään päivä ei toisensa kaltainen.
Kolmen kuukauden jälkeen voin kuitenkin tähän astisen kokemuksen perusteella ynnätä muutaman faktan:

1. Muutos toimistotyöstä fyysiseen työhön oli rankempi kuin luulin. Olen käyttänyt varmaan kolme pakettia kipugeelia ja pari pakettia buranaa vain lihassäryn takia.
2. Vanhetessa tulee aremmaksi. Ennen taukoa ratsastuksesta, noin seitsemän vuotta nuorempana, en ajatellut ikinä hevosen kokoa ja sen voimaa esimerkiksi onnettomuustilanteessa.
3. Vanhan uudelleen oppiminen kestää. En ole kolmessa kuukaudessa vielä omasta mielestäni samalla ratsastuksen tasolla kuin seitsemän vuotta sitten. Kirjoitettuna kuulostaa yhtä hullulta kuin todellisuudessa; seitsemän vuotta on pitkä aika ja taito ei varmastikaan palaudu kolmessa kuukaudessa takaisin.
4. Hevosen saadessa paniikkikohtauksen kannattaa toisinaan päästää irti riimunnarusta. Ja hevosta metsästäessä ei kannata tarttua märkään metallitolppaan samalla kuin pujottelee sähköaidan välistä. Saattaa saada sähköiskun.

Pitkistä päivistä, sähköiskuista ja lihaskyvystä huolimatta olen tyytyväinen valintaani sekä onnellinen täällä. Fyysinen työ ja kouluratsastus, uusiin ihmisiin ja kulttuuriin tutustuminen sekä vuoristomaisemat saavat minut pysymään täällä toistaiseksi. Unohtamatta itävaltalaista ruokakulttuuria, Sektiä ja Sacheria :)

Faschingstiistaina sain pitkät pinkit hiukset ;)

Bis bald, Elina